tiistai 9. lokakuuta 2012

Pohdinta aloitettu myös sen toisen osapuolen osalta

On mielenkiintoista huomata, että välillä tämän Herra H:n kanssa pystyy juttelemaan myös hääasioita. Olen tässä nyt jonkin aikaa puhunut, että häihin on ENÄÄ 2 vuotta aikaa, joten kohta pitäisi isoja linjoja alkaa linjailemaan.

Yhtenä iltana saunassa sitten päädyimme keskutelemaan häistä ja lähinnä budjetista ja vierasmäärästä. Yleisenä linjauksena voisi nyt todeta, että saatamme pitää kaksiosaiset häät. Todennäköisesti pidämme vajaan 80-100 hengen perinteiset häät ja viikon parin päästä oikeista häistä vielä hääpileet kavereille (max 50 hlö) täällä meillä kotona. Tälle idealle alan itsekkin lämmetä, tosin vielä epäilen sitä, että kuinka sitä jaksaa kahdet pileet järjestää. Kun ajoissa aloittaa, niin eiköhän se onnistu. :)

Juhlapaikan etsintä siis voidaan aloittaa. Kriteereinä voitaisiin pitää seuraavia seikkoja:
  • Meidän hoodeilla tai sitten Herra H:n kotikotikulmilla
  • Ei A-oikeuksia
  • Tilaa 100 hengelle
  • Riittävästi tilaa myös huonolla säällä olla sisällä (syyskuun loppupuoli)
  • Kivinavetta (mun toive!)
  • Majoitusta lähellä juhlapaikkaa
Taidan tehdä omat postaukset paikoista, jotka olen bongaillut ja laittanut varteenotettavien listalle. Joten palataan siihen myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Meilläkin on tarkoituksena järkätä kaveribileet jossain vaiheessa. Tai siis oli tarkoitus pitää pian häämatkalta palattuamme. Mutta ei toivoakaan, että olisi energiaa tahi rahaa pistää nyt uusia bileitä pystyyn (häistä nyt kohta 5 viikkoa). Isolla todennäköisyydellä juhlat siirtyvät ensi vuoden alkupuolelle :)

    VastaaPoista
  2. onko tila löytynyt?
    jos budjetillisesti tekee tiukkaa pitää kaveribileet heti häiden jälkimeiningeissä, niin nehän voisi myös pitää ensimmäisenä hääpäivänä? :)

    http://lovefall2014.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohos, joku kommentoi täällä. :D Näemmä pieni väsymys iskenyt tämän homman kanssa.

      Asia onneksi muhii tuolla takaraivossa. Vielä ei olla lopullisia päätöksiä tehty, kuinka nuo häät nyt oikeasti järjestetään.

      Tila on todennäköisesti löytynyt Herra H:n kotikulmista ja sinne mahtuisi porukkaa kyllä varsin mukavasti. Toivottavasti tässä kevään-kesän aikana voisimme käydä paikan päällä katsomassa ja varaamassa paikan. Onneksi tuo syyskuu ei ole sitä ruuhkaisinta aikaa. Kaikkihan tosiaan tulee sitten riippumaan siitä budjetista.

      Ihan mukava idea tuo 1. hääpäivä, mutta siihen tuntuu olevan vielä NIIN pitkä aika. Ei malttaisi olla juhlistamatta kavereiden kanssa meidän päivää. :)

      Kiitos muuten herättelystä. Ehkä tämäkin blogi heräilee taas talviuniltaan.

      Poista
  3. Eka hääpäivä tulee varmasti yhtä nopeasti kuin häätkin :D
    minusta ainakin tuntuu, että vuoden verran kun on häitä jo suunnitellut
    on sekin aika mennyt ihan hujauksessa ja nyt on enää 17 kuukautta rouvuuteen. IIKS! :D

    VastaaPoista